Vääryyttä EM-kisoissa

Kuusipäiväisistä EM-kisoista on vielä lähes puolet jäljellä. Silti voi melkein sanoa, että näiden kisojen suurin skandaali koetiin eilen torstaina. Miesten 3000m estejuoksun jännitysnäytelmä huipentui, kun ylivoimaiselta Euroopan mestarilta riistettiin ansaittu kulta.

Loppusuoran auetessa voittonsa jo käytännössä varmistanut Ranskan Mahiedine Mekhissi-Benabbad päätti ottaa tulevasta mestaruudestaan kaiken ilon irti. Juoksija riisui tyylillä kisapaitansa täydestä vauhdista. Viimeinen este ylittyi riskillä edustusasu hampaiden välissä. Yleisö oli haltijoissaan. Maalissa sankaria odotti kuitenkin tylysti varoitus, keltainen kortti.

Syyksi keltaiseen korttiin nimettiin epäurheilijamainen käytös. Niin mitenkä oli? Urheilu on suuria tunteita, hauskanpitoa, totista touhua, mutta silti vaan ”leikki”, kansan huvia. Eikö tämän mukaan urheilijamainen käytös ole juuri näiden tunteiden näyttämistä, itsensäilmaisemista ja hauskanpitoa? Eikö urheilijalla ole oikeus tarjota katsojille ikimuistoinen show, jota he ovat tulleet katsomaan? Eikö paidan riisuminen riemuissaan maalin häämöttäessä ole kaikkea tätä -siis urheilijamaista käytöstä?

Mekhissin käytös leimattiin epäurheilijamaisuuden lisäksi ylimieliseksi. Mies itse selittää käytöstään The Telegraph:in verkkosivuilla seuraavasti:"I celebrated my victory as a football player-there was no arrogance towards my opponents or the public. I have too much respect for my rivals and too much love for my sport to behave unsporting way." Juhlin voittoani kuin jalkapalloilija- siinä ei ollut ylimielisyyttä kanssakilpailijoita tai yleisöä kohtaan. Kunnioitan vastustajiani ja rakastan lajiani liikaa käyttäytyäkseni epäurheilijamaisesti.

”Jos on noin ylivoimainen minun puolestani voi heittää vaikka housut pois”. Näin kuului Jukka Keskisalon kommentti aamun Savon Sanomissa. Toteamuksesta käy aika napakasti ilmi, että kanssakilpailijoita ei Mestarin käytös häirinnyt. Miksi olisi häirinnyt? Voittajan tempaus ei vaikuttanut muiden juoksijoiden suoritukseen haitallisesti saatikka sitten häntä itseään hyödyttävästi. Eikä oman riemunsa paljastaminen ole mielestäni missään määrinvastustajien väheksymistä, vaikka näinkin kuulee väitettävän.

Peruste hylkäykselle oli se, että numerolaputta juokseminen kielletään säännöissä. Toisaalta on ymmärrettävää, että sääntöjä on noudatettava poikkeuksetta. Tulkinnanvaraa ei voi jättää, kaikille pitää olla samat säännöt. Silti aina pitäisi muistaa käyttää tervettä järkeä, mestaruus kuului kiistatta Mekhissille ylittipä hän maaliviivan sitten paidan kanssa tai ilman. Tämän tiesivät myös kyseisen juoksun mitalistit noustessaan seuraavana päivänä palkintopallille. Korkeinta koroketta vieroksuttiin eikä kukaan oikein tiennyt paikkaansa. Kaikki kokivat olevansa vääryydellä yhtä sijaa ansaittua ylempänä.

Urheilu vaatii toimiakseen urheilijoiden lisäksi urheilusta kiinnostunutta kansaa, yleisöä, talkooväkeä, sponsoreita. Jotta urheilu jaksaisi kiinnostaa ihmisiä, tarvitaan yllättäviä käänteitä, draamaa ja ennen kaikkea omalaatuisia sankareita ja todellisia persoonia. Urheilu ei voi olla kaavamaista, persoonattomien, robottimaisten ihmisten laimeaa kisailua. Mekhissi on hyvä esimerkki persoonasta, jonka tekemisiä ihmiset haluavat seurata. Ei ole kenenkään edun mukaista tukahduttaa omalaatuista, ketään haittaamatonta, toimintaa.

En tiedä, mitä tällä hylkäämisratkaisulla saavutettiin. Kiitettävän paljon kohua kuitenkin yhdellä päätöksellä aiheutettiin. Paha mieli saatiin niin yleisölle kuin kanssakilpaililijoille ja hallaa tehtiin koko urheilulle. Joskus pitäisi osata käyttää järkeä ja harkintaa, ei se yhteiskunta sillä tavalla pyöri, että aina noudatetaan sokeasti sääntöjä ja ohjeita. Onneksi se on kuitenkin varmaa, että vaikka Mekhissi mitalitta jäikin, kaikki tietävät hänet moraalisiksi voittajaksi. Hänet ja hänen suorituksensa tullaan takuulla muistamaan siinä missä monet muut mestarit eivät edes saavuta suuren yleisön tietoisuutta.